tiistai 2. marraskuuta 2010

Juhani, Pekka, Petri ja Martti puhuvat, Tommi juontaa - mutta Tyystis pysyy poissa

On taas se hetki vuodesta, jolloin Vantaalla järjestetään elinkeinopäivät, nyt jo 34. kerran. Tapahtumaan osallistuu vuosittain toistasataa osanottajaa. Tilaisuuden järjestäjinä ovat Vantaan kaupunki, Helsingin seudun kauppakamari, Vantaan Yrittäjät ry ja Vantaan Te-toimisto.

Viime vuonna osallistuin elinkeinopäivään, tänä vuonna täytyy jättää taas väliin. Arvatkaapas miksi? Jälleen kerran on sellainen tilanne, että elinkeinopäivän puhujista ei kukaan ole nainen. Viime vuonna naisia oli yksi. Sitä edellisenä vuonna eli 2008 naisten puuttuminen puhujajoukosta oli silmäänpistävä. Sinä vuonna Vantaan yrittäjät oli palkinnut vuoden yrittäjänä yksityisen hoivakodin perustajan ja omistajan, naisen. Kun elinkeinopäivien silloinen teemakin oli pk-sektorin merkitys, olisi kuvitellut, että puhujaksi olisi saatu edes yksi nainen, vaikkapa juuri tuo palkittu hoivakodin omistaja. Näin ei kuitenkaan käynyt..

Mikä on naisten merkitys yrityselämässä? Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen tilaston mukaan kolmannes Suomen yrittäjistä on naisia. Naiset ovat tavallisimmin yksinyrittäjiä, yleisimmin toiminimellä. Eli naiset tarttuvat toimeen, ottavat vastuun omasta toimeentulostaan ja työllistävät itse itsensä omalla osaamisalallaan. Tuntuu, että tätä yritteliäisyyttä ei yhteiskunta kuitenkaan arvosta pätkänkään vertaa. Naisia palkitaan kyllä synnyttämisestä, mutta ei oteta huomioon työn ja toimeentulon luojina.

Vantaan elinkeinopäivistä muuten kirjoitin jo kaksi vuotta sitten omille verkkosivuilleni Ajankohtaista-palstalle lähes samoin sanoin.  Julkaisen oheisen kirjoituksen tässä uudelleen. Ja uudelleen, kunnes asiat muuttuvat.

20.11.2008
Naiset jälleen pois Vantaan elinkeinopäivän puhujalistalta - Tyystiskään ei osallistu

Juhani, Mauri, Petri, Jukka, Lauri, Tapani ja Ari ovat tämänpäiväisen Vantaan 32. elinkeinopäivän puhujalistan nimiä. Joukkoon ei ollut mahtunut yhtään naista. Tilanne oli sama viime vuonnakin, jolloin otin asian esille keskusteluissa Vantaan kaupungin virkamiesjohdon kanssa. Parannusta ei siis tullut, vaikka ongelma oli tiedossa.

Onko niin, että yhtäkään naista miltään mukaan kutsutulta tai järjestävältä taholta ei ole löytynyt tai saatu mukaan? Vai onko niin, että järjestävät tahot (Vantaan kaupunki, Helsingin seudun kauppakamari ja Vantaan yrittäjät) eivät näe naisten harjoittamalla yritystoiminnalla olevan mitään roolia pohdittaessa elinkeinopolitiikan uusia haasteita? Vai mistä ihmeestä on kysymys?

Kun seminaarissa pohditaan tulevaisuuden haasteita, on niistä varmasti eräs se, miten yrityksissä vastataan esimerkiksi  väestön ikääntymisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Tällöin puhujaksi olisi oivallisesti sopinut vaikkapa Vantaan Vuoden Yrittäjä 2008 eli toimitusjohtaja Arja Tarvainen, joka omistaa Hoitokoti Iltatähden Kuninkaanmäessä.

Kerron nyt sitten näin julkisestikin sen jo vuosia sitten päättämäni toimintatavan, että en osallistu sellaisiin seminaareihin, joissa puhujalista edustaa vain toista sukupuolta, oli se kumpaa hyvänsä. Minulta siis jäävät väliin tämänkinvuotinen Vantaan elinkeinopäivä, vaikka aihe on mielestäni kiinnostava ja ajankohtainen.




2 kommenttia:

  1. Olet niin pirun oikeassa Kati. Luin juuri tutkimuksen, jossa kerrottiin siitä, miten miesten oletetaan puhuvan ja ilmaisevan itseään, kun taas naisen kohdalla se ei ole niinkään suotavaa, vaan tarkoittaa, että nainen tyrkyttää mielipiteitään. Jotenkin näin se meni.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, näin kai se jotenkin menee. Ja sitten on vielä se, että ihan fiksutkin miehet ovat sitä mieltä, että kun nainen puhuu ja vaikka puhuisi asiaakin, niin on ikävä kuunnella sellaista kimitystä! Vitsit, minkäs sille voi, kun on syntynyt korkeaksi sopraanoksi! Harmittaa, kun joutuu aina puhuessaan miettimään, että pystynkö alentamaan äänialaani niin, että kuulostan vakuuttavammalta.

    VastaaPoista