sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Onko miesinsinööri parempi kuin naisinsinööri?

Uusi insinööriliitto on tehnyt vastavalmistuneitten insinöörien keskuudessa tutkimuksen, johon vastasi noin 800 vuonna 2009 valmistunutta insinööriä. Tutkimus paljastaa ikävän tosiasian: Naisinsinöörin on vaikeampi saada työpaikkaa kuin miesinsinöörin.

Miesten ja naisten palkkaeroja perustellaan usein sillä, että miehet ottavat vastaan vaativampia tehtäviä ja etenevät näin urallaan. Naiset siis syyllistetään: kun ette ota vastuuta, ette etene ja palkkanne jää kuopan pohjalle. 

Jonkinlaisen selityksen tutkimuksen tulokselle antaa miesten selvästi parempi itseluottamus. Reilusti yli puolet miehistä on sitä mieltä, että heidän osaamisensa on huippuluokkaa. Naisinsinööreistä vain 38 prosenttia oli tätä mieltä. Siskot, olemmeko turhan vaatimattomia? 

Uuden insinööriliiton tekemä tutkimus paljastaa kuitenkin selvästi, että kysymys on kuin onkin sukupuolesta.Millään muullahan ei voi selittää sitä, että miesinsinööri on naisinsinööriä halutumpi työmarkkinoille jo valmistuttuaan, ennen kuin minkäänlaista työkokemusta tai -uraa on voinut kehittyä.

 

perjantai 22. lokakuuta 2010

Tästä tutkimuksesta minä niin mieleni pahoitin

Kyllä nainenkin pärjää, on aina ollut mottoni. Ja pärjännyt olenkin, ei siinä mitään. Tosin urallaeteneminen on ollut ollut lähinnä horisontaalista. Mutta ei se mitään, olenhan saanut aina tehdä kiinnostavia töitä, joista on vielä maksettu palkkaakin.

Toimihenkilöunioni tutki pari vuotta sitten jäsentensä palkkatasa-arvoa, ja tästä tutkimuksesta minä niin mieleni pahoitin. Kävi ilmi, että naistoimihenkilö häviää omakotitalon verran työuransa aikana miestoimihenkilölle, vaikka heillä olisi sama koulutus, sama työura ja samat työtehtävät.

En ole niinkään kiinnostunut kuulemaan selittäviä tekijöitä kuin pohtimaan, mitä asialle voidaan tehdä. Näitä asioita pohdin tässä blogissa niin koulutuksen, työuran kuin työtehtävienkin kautta.