Olenko minä naispoliitikko?

Hesari (19.12.2010) on kartoittanut valtionpäämiehinä toimivien naisten määrän maailmassa. Valtioiden johdossa on 18 siskoa, joko presidenttinä tai pääministerinä. Tähän lukuun pitää lisätä vielä kuningattaret ja muutamat muut erityistapaukset.

Suomi erottuu luettelossa myönteisesti, meillä tällä hetkellä sekä presidentti että pääministeri ovat naisia. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua jo ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen, ja ovathan ne presidentinvaalitkin tulossa seuraavana vuonna.

Verrattuna valtioiden määrään ovat naisjohtajat edelleenkin vähemmistönä, sillä vain noin kymmenessä prosentissa valtioita on naisjohtaja. Myönteistä viime vuosien kehityksessä on paljon, mm. se, että naisjohtajien määrä kasvaa koko ajan.

Artikkelin mukaan naiset ovat pääosin päässeet valtaa omin avuin. Merkittävää on se, että naiset ovat vallassa vain siellä, missä demokratia toimii ja kansalaisilla on vapaa toimintaoikeus. Demokraattiset oikeudet edistävät tasa-arvon toteutumista yhteiskunnan eri alueilla, myös politiikassa.

Olen pitkään ollut mukana politiikassa, mutta en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni naispoliitikoksi. Kiintiönaisena olen joskus tullut valittua johonkin, samoin on ollut tilanteita, jossa ennalta määrätty sukupuolijako on johdattanut minut johonkin postiin. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että ilman kovaa työntekoa olisin taatusti ilman ensimmäistäkään paikkaa.

Tavoitteena pitää olla täysi palkkatasa-arvo

STTK:n edustajiston kokouksessa 9.12.2010 arvioidaan ajankohtaista tilannetta työelämän eri osa-alueilta, niin talouspolitiikan, sosiaaliturvan, työterveyden kuin monien muidenkin tärkeiden teemojen osalta. Edustajistolle jaetussa tietopaketissa selostetaan valtioneuvoston tasa-arvoselontekoa, tasa-arvolain uudistamistarvetta, vanhempainvapaan kehittämisestä ja mm. EU-komission tasa-arvostrategian hyväksymistä. Monen asian suhteen on menty eteenpäin, askel askeleelta.

Tasa-arvoasioista itseäni suuresti kiinnostavalle samapalkkaisuuden edistämiselle sen sijaan kuuluu huonoa. Ainoa joka etenee on hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ohjelma asian edistämiseksi, mutta mikään muu ei näytä etenevänkään. Ohjelman toinen toimintakausi on päättymässä hallituskauden lopussa. Kokonaisarviointi ohjelman saavutuksista valmistunee vuoden loppuun mennessä, mutta jo nyt on tiedossa, että palkkaerojen kaventaminen tavoitteen mukaisesti on vakavasti uhattuna.

Tätä nykyä naisten ja miesten välinen palkkaero on noin 20 prosenttia. Tavoitteena on vähintään 5 prosenttiyksikön väheneminen, eli vuonna 2015 naisten ja miesten välinen palkkaero olisi enää 15 prosenttia. Ja tähänkään ei sitten näytetä pääsevän, vaikka eihän tämä ole tavoitteena mistään kotoisin.

Toimihenkilöille naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistäminen on erityisen tärkeää. Työntekijäpuolella palkkatasa-arvo on paremmin hallinnassa, hyvä niin. Ongelma kasvaa, mitä koulutetummassa tehtävässä nainen toimii. Toimihenkilöunionin muutaman vuoden takaisen jäsenkyselyn tulosten mukaan naisten ja miesten palkkakuilu repeää jo hyvin varhain. Noin kolmikymppisenä miesten urakehitys lähtee nousuun, kun taas naiset jäävät sekä ura- että palkkakehityksessään junnaamaan paikoillaan.

Palkkatasa-arvo ei siis edisty nykykeinoin, ja vaatimattomatkin tavoitteet ovat uhattuina. Tavoitteisiin pääsemättömyys voi olla myös vaatimattoman tavoitteen syy. Tavoitteeksi pitääkin asettaa täysi palkkatasa-arvo. Eiköhän silloin ala löytyä nykyistä tehokkaampia keinoja.

Siskot, ei suostuta työelämän luusereiksi!

Sanomalehti Kalevan kolumnisti kirjoitti viikonvaihteessa, että naiset ovat työelämän luusereita. Kolumnissa todetaan, että suomalaisnaisen on vaikea edetä työelämässä samanlaisiin palkkoihin ja asemiin kuin millaisia miehillä on. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat EU:n suurimmat, ja yritykset rekrytoivat johtotehtäviin mieluiten miehiä. Heille maksetaan hurjia palkkioita ja korvauksia. Nainen taas kelpaa työmarkkinoille, kunhan tekee työnsä tunnollisesti, on joustava, tyytyy pieneen palkkaan ja määräaikaisuuksiin eikä valita. 

Erot urakehityksessä alkavat Toimihenkilöunionin muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan jo varsin varhain, heti työelämäputken alettua. Urakehityksen erot johtavat jo varsin varhain luonnollisesti myös huikeisiin eroihin palkoissa. Toimihenkilönaisena häviän omakotitalon verran työurani aikana samalla tavalla koulutetulle ja samaa työtä tekevälle miestoimihenkilölle.

Kalevan kolumnisti jatkaa, että naisissa ei näytetä näkevän samaa tulevaisuuden potentiaalia kuin miehissä. Edistyksellisyydeksi tasa-arvoasioissa riittää se, että johtotehtävissä on muutama nainen. Tarja Halosen, Mari Kiviniemen ja Sirkka Hämäläisen menestykseen tullaan viittamaan vielä pitkään. Naisille pätevyys ja etevyys tulkitaan pyrkyryydeksi, miehillä se merkitsee sitä, että he ovat hyviä tyyppejä.

Miehistä on luontevaa valita johtotehtäviin miehiä. Aivan samalla tavalla miehistä on luontevaa valita seminaareihin puhujiksi miehiä, työryhmiin miehiä, kansanedustajaehdokkaiksi miehiä jne. Mutta taitaa olla niin, että kun mietitään potentiaalisia ehdokkaita eri tehtäviin, myös naiselle tulee usein ensimmäisenä mieleen mies.

Siskot, tämähän on asia, joka on helposti korjattavissa! Pidetään huoli siitä, että ainakin itse aina ehdotamme itseämme tai jotain toista naista kaikkiin niihin tehtäviin, joita eteemme tulee. Tietenkin muistaen, että yhteiskunnassamme on myös alueita, joilla naiset jylläävät, kuten hellan, jääkaapin ja siivouskomeron välinen maasto. Voitaisiinko suosiolla antaa vähän löysiä tällä rintamalla? Itse olen jo joutunut luovuttamaan: mies tekee ihan yhtä hyvää ruokaa kuin minäkin ja jos kukaan muukaan ei välitä pienestä kotoisasta sekamelskasta, pitääkö minunkaan sen vuoksi päreitäni polttaa?

Isät osaavat muutakin kuin vaipanvaihdon

Väestöliiton tuoreen kirjan mukaan isien masennus yleistyy. Isät kokevat jäävänsä aivan yksin erityisesti lapsen syntymän jälkeen, jolloin koko elämä pyörii lapsen ja äidin ympärillä, niin yhteiskunnan palvelut kuin muu perhe ja sukukin. Taitaa pitää paikkansa, varpajaisten jälkeen tuskin kukaan enää muistaa kysyä tuoreelta isältä, että kuinka Sinulla menee.

En ole asiantuntija tässä asiassa, kun en äitinäkään ole kokenut synnytyksen jälkeistä masennusta. Ehkä meidän perheessämme lapset ovat olleet niin suuri lahja, että masennukselle ei kerta kaikkiaan ole ollut sijaan, silkalle onnelle sen sijaan paljonkin. Lasten saamisen vaikeuksista voisin puhua pitkäänkin, ja myös siitä, miltä tuntuu menettää lapsi.

Miksi isät sitten kokevat masennusta ja voimattomuutta lapsen syntymän jälkeen? Luulen, että tämä liittyy siihen tunteeseen, joka useimmille naisille varmaan tulee: lapsi on niin lähellä naista synnytyksineen ja imetyksineen ja äitiyslomineen, että siinä hötäkässä helposti unohtuu, että onhan lapsella isäkin. Ja isät pystyvät pienokaisen kanssa erinomaisesti valtaosaan siitä hoivasta, jota vauvelin kanssa pitää tehdä. Isille voisi antaa muitakin hommia kuin sitä kakkavaipanvaihtoa:)

Pikkulasten isien tukeminen on luonteva osa niistä tavoitteista, joilla työelämän tasa-arvoa voidaan edistää. On tärkeätä pystyä jakamaan äitiys- ja vanhempainvapaita tasaisemmin kummankin vanhemman välillä. 6+6+6-malli on harkitsemisen arvoinen, siinähän kummallakin vanhemmalla on yhtä pitkä 6 kuukauden pituinen vapaajakso ja viimeiset kuusi kuukautta voi pitää kumpi vanhemmista hyvänsä.

Neuvolat ovat tärkeä osa vauvaperheiden arkielämässä, joten isien huomioiminen pitää lähteä neuvolatoiminnan uudistamisesta. Kummankin vanhemman mukaantulo vastaanotoille on tärkeää, samoin se, että myös isien mielipiteitä kysytään, ja ne huomioidaan.

Juhani, Pekka, Petri ja Martti puhuvat, Tommi juontaa - mutta Tyystis pysyy poissa

On taas se hetki vuodesta, jolloin Vantaalla järjestetään elinkeinopäivät, nyt jo 34. kerran. Tapahtumaan osallistuu vuosittain toistasataa osanottajaa. Tilaisuuden järjestäjinä ovat Vantaan kaupunki, Helsingin seudun kauppakamari, Vantaan Yrittäjät ry ja Vantaan Te-toimisto.

Viime vuonna osallistuin elinkeinopäivään, tänä vuonna täytyy jättää taas väliin. Arvatkaapas miksi? Jälleen kerran on sellainen tilanne, että elinkeinopäivän puhujista ei kukaan ole nainen. Viime vuonna naisia oli yksi. Sitä edellisenä vuonna eli 2008 naisten puuttuminen puhujajoukosta oli silmäänpistävä. Sinä vuonna Vantaan yrittäjät oli palkinnut vuoden yrittäjänä yksityisen hoivakodin perustajan ja omistajan, naisen. Kun elinkeinopäivien silloinen teemakin oli pk-sektorin merkitys, olisi kuvitellut, että puhujaksi olisi saatu edes yksi nainen, vaikkapa juuri tuo palkittu hoivakodin omistaja. Näin ei kuitenkaan käynyt..

Mikä on naisten merkitys yrityselämässä? Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen tilaston mukaan kolmannes Suomen yrittäjistä on naisia. Naiset ovat tavallisimmin yksinyrittäjiä, yleisimmin toiminimellä. Eli naiset tarttuvat toimeen, ottavat vastuun omasta toimeentulostaan ja työllistävät itse itsensä omalla osaamisalallaan. Tuntuu, että tätä yritteliäisyyttä ei yhteiskunta kuitenkaan arvosta pätkänkään vertaa. Naisia palkitaan kyllä synnyttämisestä, mutta ei oteta huomioon työn ja toimeentulon luojina.

Vantaan elinkeinopäivistä muuten kirjoitin jo kaksi vuotta sitten omille verkkosivuilleni Ajankohtaista-palstalle lähes samoin sanoin.  Julkaisen oheisen kirjoituksen tässä uudelleen. Ja uudelleen, kunnes asiat muuttuvat.

20.11.2008
Naiset jälleen pois Vantaan elinkeinopäivän puhujalistalta - Tyystiskään ei osallistu

Juhani, Mauri, Petri, Jukka, Lauri, Tapani ja Ari ovat tämänpäiväisen Vantaan 32. elinkeinopäivän puhujalistan nimiä. Joukkoon ei ollut mahtunut yhtään naista. Tilanne oli sama viime vuonnakin, jolloin otin asian esille keskusteluissa Vantaan kaupungin virkamiesjohdon kanssa. Parannusta ei siis tullut, vaikka ongelma oli tiedossa.

Onko niin, että yhtäkään naista miltään mukaan kutsutulta tai järjestävältä taholta ei ole löytynyt tai saatu mukaan? Vai onko niin, että järjestävät tahot (Vantaan kaupunki, Helsingin seudun kauppakamari ja Vantaan yrittäjät) eivät näe naisten harjoittamalla yritystoiminnalla olevan mitään roolia pohdittaessa elinkeinopolitiikan uusia haasteita? Vai mistä ihmeestä on kysymys?

Kun seminaarissa pohditaan tulevaisuuden haasteita, on niistä varmasti eräs se, miten yrityksissä vastataan esimerkiksi  väestön ikääntymisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Tällöin puhujaksi olisi oivallisesti sopinut vaikkapa Vantaan Vuoden Yrittäjä 2008 eli toimitusjohtaja Arja Tarvainen, joka omistaa Hoitokoti Iltatähden Kuninkaanmäessä.

Kerron nyt sitten näin julkisestikin sen jo vuosia sitten päättämäni toimintatavan, että en osallistu sellaisiin seminaareihin, joissa puhujalista edustaa vain toista sukupuolta, oli se kumpaa hyvänsä. Minulta siis jäävät väliin tämänkinvuotinen Vantaan elinkeinopäivä, vaikka aihe on mielestäni kiinnostava ja ajankohtainen.

Onko miesinsinööri parempi kuin naisinsinööri?

Uusi insinööriliitto on tehnyt vastavalmistuneitten insinöörien keskuudessa tutkimuksen, johon vastasi noin 800 vuonna 2009 valmistunutta insinööriä. Tutkimus paljastaa ikävän tosiasian: Naisinsinöörin on vaikeampi saada työpaikkaa kuin miesinsinöörin.

Miesten ja naisten palkkaeroja perustellaan usein sillä, että miehet ottavat vastaan vaativampia tehtäviä ja etenevät näin urallaan. Naiset siis syyllistetään: kun ette ota vastuuta, ette etene ja palkkanne jää kuopan pohjalle. 

Jonkinlaisen selityksen tutkimuksen tulokselle antaa miesten selvästi parempi itseluottamus. Reilusti yli puolet miehistä on sitä mieltä, että heidän osaamisensa on huippuluokkaa. Naisinsinööreistä vain 38 prosenttia oli tätä mieltä. Siskot, olemmeko turhan vaatimattomia? 

Uuden insinööriliiton tekemä tutkimus paljastaa kuitenkin selvästi, että kysymys on kuin onkin sukupuolesta.Millään muullahan ei voi selittää sitä, että miesinsinööri on naisinsinööriä halutumpi työmarkkinoille jo valmistuttuaan, ennen kuin minkäänlaista työkokemusta tai -uraa on voinut kehittyä.

 

Tästä tutkimuksesta minä niin mieleni pahoitin

Kyllä nainenkin pärjää, on aina ollut mottoni. Ja pärjännyt olenkin, ei siinä mitään. Tosin urallaeteneminen on ollut ollut lähinnä horisontaalista. Mutta ei se mitään, olenhan saanut aina tehdä kiinnostavia töitä, joista on vielä maksettu palkkaakin.

Toimihenkilöunioni tutki pari vuotta sitten jäsentensä palkkatasa-arvoa, ja tästä tutkimuksesta minä niin mieleni pahoitin. Kävi ilmi, että naistoimihenkilö häviää omakotitalon verran työuransa aikana miestoimihenkilölle, vaikka heillä olisi sama koulutus, sama työura ja samat työtehtävät.

En ole niinkään kiinnostunut kuulemaan selittäviä tekijöitä kuin pohtimaan, mitä asialle voidaan tehdä. Näitä asioita pohdin tässä blogissa niin koulutuksen, työuran kuin työtehtävienkin kautta.