Raskassalkkuista tasa-arvoministeriä totisesti tarvitaan!

Lauantaina 19.3.2011 vietettiin tasa-arvon päivää, Minna Canthin suojeluksessa. Toivoa soisi, että tasa-arvoa edistettäisiin muutakin kuin juhlapuheissa ja muulloinkin kuin vain tasa-arvon päivänä.

Vasemmistoliiton naisjohtajat eli varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen ja puoluesihteeri Sirpa Puhakka olivat liikkeellä tasa-arvon päivänä, kuten me muutkin. Itse osallistuin mm. Järvenpäässä paikallisen yhdistyksen tasa-arvotelttatapahtumaan.

Olen Pekosen ja Puhakan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että hallitus, työmarkkinajärjestöt ja työpaikat ovat epäonnistuneet viime vuosien aikana samapalkkaisuuden edistämisessä. Naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen on edennyt etanan vauhtia. Omien laskujeni mukaan tällä vauhdilla kestää 73 vuotta, ennen kuin naisen euro on miehen euron tasolla.

STTK:n edustajiston jäsenenä ja Ammattiliitto Pron edustajiston varapuheenjohtajana olen kyllä sitä mieltä, että tahtoa järjestöissä on tilanteen muuttamiseksi. Toisaaltahan ongelma on vahvasti sukupuolen mukaan jakautuneet työmarkkinat, ja sitä myötä eriarvoisiksi lasketut ammatit. Hoivatyö on naisten hommia ja huonommin palkattua verrattuna miehisiin teknisiin aloihin.

Toisaalta miehet etenevät samoissakin töissä nopeammin ja saavat parempaa liksaa. Miesten urakehitys hyppää huimin harppauksin jo varhain, juuri silloin, kun naiset ovat jäämässä kotiin lasten kanssa. Naiset eivät miesten kaulaa enää saa kiinni, vaikka kuinka yrittäisivät.

Erääksi palkkaerojen aiheuttajaksi on osoittautunut myös henkilökohtaisten palkanlisien epätasa-arvoinen jakautuminen. Nykyiset palkkausjärjestelmät pohjautuvat järjestään työn vaativuuden arviointiin (periaatteessa sukupuolineutraali) ja henkilökohtaisen pätevyyden arviointiin. Kokemukseni mukaan miehen henkilökohtainen pätevyys arvotetaan monin paikoin naista korkeammalle. Olisiko tätä asiaa syytä tutkia laajemmin?

Vasemmistoliiton naiset esittävät tasa-arvoministerille raskasta salkkua


Hallitusneuvotteluissa on sovittava tasa-arvoministerille raskas salkku niin, että tasa-arvoasioiden asemaa vahvistetaan hallituksessa. Tasa-arvon hidas eteneminen kertoo sen, että asioiden hoitaminen muiden ministeritöiden sivussa ei riitä, sanovat Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka ja puoleen varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.

- Palkkatasa-arvon saavuttaminen edellyttää nykyistä vahvempaa yhteistyötä uudelta hallitukselta ja työmarkkinajärjestöiltä. Sukupuoli jakaa vahvasti työmarkkinoita. Yhteistyössä on edistettävä, että naiset hakeutuvat entistä useammin miesvaltaisille aloille ja päinvastoin. Työmarkkinajärjestöjen vastuulla on, että kasvaneet paikalliset järjestelyvaraeurot ohjataan naisten palkkoihin, vaativat Puhakka ja Pekonen.
Pekonen ja Puhakka esittävät, että tasa-arvoministerin ykköstehtävät ovat samapalkkaisuuden edistäminen ja tasa-arvoa lisäävän perhevapaajärjestelmän toteuttaminen.

- Isien mahdollisuuksia pitää perhevapaita on lisättävä. Molemmille vanhemmille tulee olla yksi kuuden kuukauden jakso ja yksi kuuden kuukauden jakso jaettavissa vanhempien sopimalla tavalla. Tämä 6 + 6 + 6 -malli on toteuttava seuraavan eduskuntakauden aikana.

Tervetuloa joukkoon, naisekonomit!

Kansan Uutisten verkkolehti uutisoi keskiviikkona 3.2.2011 SEFE:n eli Suomen Ekomiliiton palkkatasotutkimuksesta. Yllätys ei ollut suuri: naisekonomit ovat samassa tilanteessa kuin olen aiemmin kertonut naistoimihenkilöitten olevan. Samaa työtä tekevillä, samalla koulutuksella ja työhistorialla miehillä on 13 prosenttia parempi palkka kuin naisilla, kirjoittaa Risto Korhonen artikkelissaan.

Toimihenkilöunioni (nykyään Ammattiliitto Pro) teki muutama vuosi sitten erittäin laajan palkkakartoituksen (17 000 vastaajaa). Sen tulos oli hyvin samansuuntainen. Rahaksi muutettuna minä toimihenkilönaisena häviän samaa työtä tekevälle, samalla koulutuksella ja työhistorialla varustetulle miehelle omakotitalon verran työurani aikana.

Korhonen arvioi yhdeksi syyksi naisten urakehityksen heikkouden sen, että jo lähtötilanteessa naiset pyytävät ja saavat huonompaa palkkaa kuin miehet. Siispä siskot, turha vaatimattomuus pois, se ei kaunista ja siinä häviää!

Nykytahdilla naisen euro on miehen euro vuonna 2082

Samapalkkaisuustavoite karkaa käsistä kuin pilvet taivaalla. Hallitus on pettänyt lupauksensa, eikä yhdessä sovittu tavoite naisten ja miesten samapalkkaisuudesta ole juurikaan lähentynyt viimeisten vuosien aikana. Palkkaerojen piti kaventuman viisi prosenttiyksikköä vuoteen 2015 mennessä, mutta yllä olevan taulukon etanan vauhdilla etenevä tai pitäisikö mateleva palkkakehitys vaatii ainakin toisen yhtä pitkän ajanjakson toteutakseen. Laskeskelin, että yllä olevalla tasaisen vauhdin taulukolla naisen euro on miehen euro seitsemänkymmenen kolmen (kyllä, luit aivan oikein, 73) vuoden kuluttua.

Erityisesti toimihenkilöjärjestöt ovat kantaneet huolta samapalkkaisuudesta. Tämä onkin luonnollista, koska toimihenkilöpuolella palkkakehitys on suurempaa kuin työntekijäpuolella. Muutaman vuoden takaisen Toimihenkilöunionin teettämän jäsenkyselyn mukaan (vastaajia oli vaatimattomasti noin 17 000) toimihenkilönainen häviää uransa aikana samaa työtä tekevälle ja samoin koulutetulle miehelle omakotitalon verran palkkarahaa. Ongelmana on naisten ja miesten erilainen urakehitys: kolmikymppisenä toimihenkilömiehen ura singahtaa nousuun, jos on singahtaakseen, ja naisen ura jää mitä todennäköisimmin junnaamaan paikoillaan.

Samapalkkaisuustavoitteen tavoittamattomuudesta kantoi viime vuoden lopulla huolta mm. STTK:n edustajisto, jonka jäsen olen. Käytin edustajistossa puheenvuoron, jossa arvioin, että onko niin, että samapalkkaisuustavoite on liian vaatimaton toteutuakseen nopeasti? Joka tapauksessa tarvitaan entistä järeämpiä toimia niin hallitukselta (joka ei tällä kaudella ole saanut käytännössä mitään aikaan samapalkkaisuuden edistämisessä) kuin työmarkkinajärjestöiltäkin.

Samapalkkaisuudesta kirjoitti myös Suomen Kuvalehti, joka haastatteli muutama päivä sitten STTK:n pääsihteeri Leila Kostiaista. 

Työpaikoilla tasa-arvoisen palkkauksen arvioiminen on vaikeaa niin kauan, kuin luottamusmiehellä ei ole oikeutta saada yrityksen sisäisiä palkkatietoja. Mitä tässä pelätään, miksi tällaista oikeutta ei tule? Luottamusmieshän on nimensä mukaisesti luottamusmies ja on suu supussa kaikissa hänelle luottamuksella kerrotuista asioista. Ovathan palkat tiedossa esimerkiksi henkilöstöhallinnossakin, eikä vain johtajilla, eikä kukaan epäile, vuotaako vaikkapa henkilöstösihteeri tiedot jonnekin. Tällaista luottamusta toivoisi luottamusmiehiinkin kohdistettavan.