STTK:n edustajiston kokouksessa 9.12.2010 arvioidaan ajankohtaista tilannetta työelämän eri osa-alueilta, niin talouspolitiikan, sosiaaliturvan, työterveyden kuin monien muidenkin tärkeiden teemojen osalta. Edustajistolle jaetussa tietopaketissa selostetaan valtioneuvoston tasa-arvoselontekoa, tasa-arvolain uudistamistarvetta, vanhempainvapaan kehittämisestä ja mm. EU-komission tasa-arvostrategian hyväksymistä. Monen asian suhteen on menty eteenpäin, askel askeleelta.
Tasa-arvoasioista itseäni suuresti kiinnostavalle samapalkkaisuuden edistämiselle sen sijaan kuuluu huonoa. Ainoa joka etenee on hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ohjelma asian edistämiseksi, mutta mikään muu ei näytä etenevänkään. Ohjelman toinen toimintakausi on päättymässä hallituskauden lopussa. Kokonaisarviointi ohjelman saavutuksista valmistunee vuoden loppuun mennessä, mutta jo nyt on tiedossa, että palkkaerojen kaventaminen tavoitteen mukaisesti on vakavasti uhattuna.
Tätä nykyä naisten ja miesten välinen palkkaero on noin 20 prosenttia. Tavoitteena on vähintään 5 prosenttiyksikön väheneminen, eli vuonna 2015 naisten ja miesten välinen palkkaero olisi enää 15 prosenttia. Ja tähänkään ei sitten näytetä pääsevän, vaikka eihän tämä ole tavoitteena mistään kotoisin.
Toimihenkilöille naisten ja miesten palkkatasa-arvon edistäminen on erityisen tärkeää. Työntekijäpuolella palkkatasa-arvo on paremmin hallinnassa, hyvä niin. Ongelma kasvaa, mitä koulutetummassa tehtävässä nainen toimii. Toimihenkilöunionin muutaman vuoden takaisen jäsenkyselyn tulosten mukaan naisten ja miesten palkkakuilu repeää jo hyvin varhain. Noin kolmikymppisenä miesten urakehitys lähtee nousuun, kun taas naiset jäävät sekä ura- että palkkakehityksessään junnaamaan paikoillaan.
Palkkatasa-arvo ei siis edisty nykykeinoin, ja vaatimattomatkin tavoitteet ovat uhattuina. Tavoitteisiin pääsemättömyys voi olla myös vaatimattoman tavoitteen syy. Tavoitteeksi pitääkin asettaa täysi palkkatasa-arvo. Eiköhän silloin ala löytyä nykyistä tehokkaampia keinoja.
Täysi palkkatasa-arvo saavutetaan vasta, kun miesten palkkoja korotetaan 10 %. Sen verran miehet ansaitsivat tehtyä työtuntia kohden vuonna 1999, kun laskemme naisten ja miesten tuntipalkan siten kuin EU ja ILO 100 - sopimus sen määrittelevät.
VastaaPoistaPauli Sumanen